Mielenkiintoista nähdä, millainen linja/konsensus Markimekolla muodostuu kahden luovan johtajan voimin, terävöityykö brändi vai yritetäänkö olla samanaikasesti kahta erilaista asiaa... ja kumman "kädenjälki" tulee näkymään enemmän?
toteamus23.5.2008
Varmaan kummankin kädenjälki saa näkyä jos kysymyksessä erikseen sisustus ja vaatetus. en näe että niitä pitäisi yhdistää samalla viivalla
lukija23.5.2008
Mutta siis onko sisustus ja vaatetus siis erikseen? Marimekosta ja Ihamuotilasta lähiaikoina kirjoitetuista jutuista olen saanut vähän sellaisen käsityksen, että he aikoisivat panostaa voimakkaammin kokonaisvaltaiseen lifestyle-ajatteluun ja entistä vahvemman Marimekko-brändin luomiseen erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Tällaisessa strategiassa olisi varmaan aika olennaista, että firman johdon kaikki tahot jakavat saman vision ja myös käytännössä "soutavat samaan suuntaan". Mutta siis jään mielenkiinnolla ja parasta toivoen odottamaan...
toteamus23.5.2008
en tarkoittanut että eri linjoilla ollaan, mutta sisustuksessa printit tulevat varmasti voimakkaasti esiin niin kuin nytkin ja myös vaatetuksessa enemmän kuin nyt, vrt fallan mallisto, mutta kuitenkin eri otteella ajatellen ja verraten vaatetusta sisustuksen trendeihin.
4 kommenttia.