Press

FashionFINLAND.com – Kansainvälinen näkymä suomalaiseen muotiin

Tiedote 22.1.2007, Julkaisuvapaa

FashionFINLAND.comin englanninkielisen version lanseeraus joulukuussa 2006 avasi kansainvälisen näkymän suomalaiseen muotiin. Englanninkielisen sivuston myötä myös Suomen ulkopuolisilla toimijoilla ja kuluttajilla on mahdollisuus tutustua helposti ja maksuttomasti suomalaiseen muotiin ja alan toimijoihin: uusimpiin uutisiin, suunnittelijoihin, mallistoihin, yrityksiin, näytöksiin ja tapahtumiin, vaateliikkeisiin ja koulutukseen.

“Vaikka fashionFINLAND.com kertoo suomalaisesta muodista, ei suomalaisuus itsessään ole lisäarvo”, sanoo fashionFINLAND.comin päätoimittaja Heini Lehtinen. “FashionFINLAND.com ja sen englanninkielinen versio tuovat esiin Suomessa suunniteltuja tai tehtyjä tuotteita ja mallistoja, joilla on omanlaisensa identiteetti. Oma identiteetti tekee tuotteista mielenkiintoisia ja haluttuja, ei kansallisuus”, hän jatkaa. ”Sivuston painotus on nuorissa suunnittelijoissa ja merkeissä, mutta vanhempia ja menestyneitä, kansainvälisiä toimijoitakaan ei unohdeta.”

Suomalainen muoti kiinnostaa kansainvälisesti


Suomalaisen muotialan murros on ollut merkittävää kuluneiden vuosien aikana. Alan oppilaitokset tuottavat uusia, entistä valmiimpia suunnittelijoita markkinoille ja uudet, pienet yritykset synnyttävät innovatiivisia sekä kansainvälisesti mielenkiintoisia mallistoja.

Tarve kotimaisen muodin ja muotialan kansainväliseen näkyvyyteen on suuri kovan kilpailun, globalisoitumisen ja kotimaan markkinoiden pienuuden vuoksi. Myös tiedon tarve kansainvälisillä markkinoilla on kasvava, sillä suomalainen muoti kiinnostaa niin Keski-Euroopassa, Lähi-idässä kuin Japanissakin. Esimerkiksi Design Forum Finland on saanut muotinäyttelypyyntöjä muun muassa Benelux-maista sekä Israelista.

”Suomalaiset [vaate]suunnittelijat ovat määrätietoisella työllään saaneet merkittävää huomiota Keski-Euroopassa”, toteaa Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Mikko Kalhama. ”Olemme myös saaneet esimerkiksi Ranskasta signaalin, että puu- ja vaatetusmuotoilu koetaan [siellä] mielenkiintoisimmiksi suomalaisiksi muotoilualoiksi.”

FashionFINLAND.com toimii itsenäisenä mediana ja ikkunana suomalaiseen muotiin, mutta myös tiiviissä yhteistyössä muun muassa Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n ja Design Forum Finlandin kanssa. Vuonna 2004 perustettua fashionFINLAND.comia tuottaa helsinkiläinen Preview Fashion Media Oy.

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Heini Lehtinen, puh. 040 731 3878, heini.lehtinen@fashionfinland.com

In English | 22. tammikuuta 2007, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (1)

Osta tästä

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut artikkelia.

Kommentoi