(Lue kolumnin ensimmäinen osa täältä.)

Iso-Britanniassa lähetettiin jokin aika sitten TV-sarja The Truth About Size Zero (Totuus nollakoosta). Ohjelmassa terve, 34-kokoinen malli Louise Redknapp noudatti 30 päivän ajan ruokavaliota, jolla on mahdollista päästä kokoon nolla eli 30.

Tulokset olivat jokseenkin kauhistuttavia, mistä luonnollisesti syntyi hyvää TV-draamaa. Yksi kauheimmista kohtauksista oli Redknappin vierailu syömishäiriöihin erikoistuneessa kuntoutuslaitoksessa. Yksi potilaista kertoi kieltäytyvänsä veden juonnista, koska vedessä saattaa olla kaloreita. Potilas oli 11-vuotias. Toinen teinityttö kieltäytyi pesemästä hampaitaan, koska ”hammastahna maistuu niin hyvältä, että sen täytyy olla lihottavaa!”. Kumpikin heistä myönsi avoimesti tuntevansa painostusta julkkismedian suunnalta.

On sydäntä särkevää nähdä lapsia, jotka eivät vielä ole edes henkisesti täysin kehittyneitä, kuuntelemassa radikaaleja kommentteja laihuuden ihannoinnista. Yksi näistä kommentoijista on muotisuunnittelija Karl Lagerfeld, joka on surullisenkuuluisasti todennut, ettei suunnittele vaatteita lihaville ihmisille (eli normaalikokoisille, kuten sinä tai minä).

Eräs newyorkilainen suunnittelija vieraili luonani muutamia vuosia sitten. Juttelimme malleista ja castingeista, mallien valitsemisesta kuvauksiin ja näytöksiin. Hän myönsi toisinaan ajattelevansa edessään seisovasta mallista, että ”hän on sievä, mutta hiukan lihava”, vaikka hyvin tiesi, että kyseessä oleva malli oli hyvinkin hoikka. ”Tässä työssä tottuu näkemään superlaihoja malleja, joten hän näytti lihavalta heidän rinnallaan”, hän puolusteli ajatuksiaan.

Osa suunnittelijoista kieltäytyy kommentoimasta aihetta, mutta myös he myöntävät off the record, virallisen keskustelun ulkopuolella, että he edelleen haluavat nähdä laihoja tyttöjä näytöslavoilla. Monet eivät halua järkyttää mallitoimistojen edustajia kommenteillaan, sillä suunnittelijat ja mallitoimistot elävät usein tietynlaisessa symbioosissa.

Onneksi on kuitenkin olemassa julkkiksia ja malleja, jotka kieltäytyvät häpeämästä naisellisia muotojaan.

Kurvikas Naomi Campbell toivotettiin jokin aika sitten raikuvin aplodein takaisin näytöslavoille (kahden välivuoden jälkeen). Näyttelijä Kate Winslet puolestaan haastoi Grazia -lehden oikeuteen syytöksistä, joiden mukaan Winslet olisi käynyt laihdutusklinikalla. Hän voitti jutun maaliskuun alkupuolella ja lahjoitti siitä saamansa rahat hyväntekeväisyyteen – syömishäiriöiden hoitoon. Winslet reagoi syytöksiin voimakkaasti, sillä hän ei halua olla vääränlainen roolimalli faneilleen. Hän on myös kieltänyt muotilehtien tuonnin kotiinsa, sillä hän ei halua 6-vuotiaan tyttärensä luulevan, että muotilehdet edustavan oikeaa elämää ja maailmaa.

Toinen uuden sukupolven roolimalleista on Beth Ditto, suorasanainen lesbobändi The Gossipin laulaja. Hän on kaukana nollakoosta, ja hänet äänestettiin äskettäin cooleimmaksi elossa olevaksi henkilöksi musiikkilehti NME:n lukijaäänestyksessä. Hän on ollut esillä lukuisissa muoti- ja tyylilehdissä ja häntä suitsutetaan uutena tyyli-ikonina.

Ylipaino ei tietenkään ole laihuutta parempi vaihtoehto. On kuitenkin virkistävää nähdä mediassa joku sellainen, joka on lahjakas ja joka tuntee itsensä seksikkääksi vaikka onkin iso.

Onko koko aihe loppujen lopuksi räjähtänyt käsiin, ulos järkevästä mittakaavasta? Monet sanovat, että maailmassa on mallien laihuutta tärkeämpiäkin huolenaiheita, kuten rikokset ja ympäristö. Onko kuitenkaan hyväksyttävää, että tytöt kaatuvat kuolleina näytöslavoille muodin tähden? Ei tietenkään ole, mutta asia on hämmentävän monimutkainen selvitettäväksi.