Keskustelut

Juha Tuomi 6.4.2007

Hei,

olemme kaksi valokuvaajaa Helsingissä. Kuvaamme ilmaiseksi malleille portfoliokuvia vaihtokauppana, eli teen mallin kanssa kirjallisen kuvankäyttöluvan, jossa malli myöntää luvan, että saan myydä niitä kuvatoimistojen kautta ja malli saa samat isot kuvat itselleen omaan promo käyttöön tai vaikkapa oman yrityksen markkinointiin, toki myös kuvaus kokemuksena tai saada valokuvia muistoksi voi olla monelle yhtä tärkeää.

Kuvauksista en koskaan veloita mitään maksua ja nykyään tarjoan myös kuvausmeikin ja matkakuluja osalle malleista mahdollisuuksien mukaan. Kuva-aiheet pysyvät aina asiallisissa aiheissa kuten muoti, business, harrastukset jne. Nude kuvauksia en tee ollenkaan ja kaverin voi aina ottaa kuvauksiin mukaan. Palkan omalle työlleni yritän saada valokuvia myymällä eri kuvatoimistoissa. Tulevaisuudessa toki toivon, että business kasvaa ja voisi maksaa asialliset korvaukset malleille tehdystä työstä, toistaiseksi toivon, että kuvat toimivat korvauksena. Kuvien ostajat luonnollisesti sitoutuvat julkaisemaan valokuvia hyvien journalististen tapojen mukaisesti ja ostettuja kuvia ei saa käyttää muutenkaan seksi- ja viihdepalveluiden tai intiimialueiden lääkkeiden mainonnassa.

Lisätietoja voit pyytää sähköpostitse juha.tuomi@credinet.fi myös yrityksemme www-sivuilta.

Kuvauksiin halukkaat liittäkää myös kuvanne sähköpostiin. Valitettavasti karsintaa joudumme tekemään, koska aika ei riitä kuvata kaikkia halukkaita.

Kokemusta on 21.4.2007

"Mallilta pois oikeudet palkkiohin" -tarjous! Näihin ei kannata suostua, vaan tehdä kuvat mallitoimiston hyväksi toteamien kuvaajien kautta. Mallin ei koskaan kannata allekirjoittaa mitään sopimuksia ilman mallitoimiston neuvoja, koska niiden myötä malleja käytetään loputtomasti hyväksi!

Kasipallo 8.7.2007

"vaan tehdä kuvat mallitoimiston hyväksi toteamien kuvaajien kautta."

Usein se on nykyään toimiston johtaja tai halvin mahdollinen, jotta toimistolle jää hyvä siivu.

Kannattaa itse ottaa asioista selvää.

Gladys 11.7.2007

^
Höpö höpö. Ammattilaistason toimistoissa "toimiston johtaja" ottaa korkeintaan muistiinpanotyyppisiä snapshot-kuvia uusista malleista. Kansiokuviin palkataan kokenut ja muotikuvausta ymmärtävä ammattilainen. Ei tietenkään välttämättä Suomen kalleinta, mutta ei myöskään sitä "halvinta mahdollista". Halvin mahdollinenhan on juuri tuo ketjun aloittajan tarjoama vaihtoehto, ja sitä en kyllä suosittele omin päin kokeilemaan (joskus kyllä hyvien toimistojen kautta malli voi päästä hyvälle kuvaajalle ilmaiseksikin).

Vaikka kuvaaja olisi teknisesti huippuluokkaa, kuvat saattavat olla mallin uralle vain vahingoksi jos kuvaajalta puuttuu muotisilmä. Siksi on tärkeää luottaa näissä toimistojen arvioon (sekin voi joskus mennä metsään, mutta harvemmin kuitenkin kuin vain random-kuvaajaan luottamalla).

Jos ketjun aloittaja on oikeasti hyvä ja hänellä on vain puhtaita jauhoja pussissa, hänellä ei ole ongelmia saada malleja kuviinsa mallitoimistojen kautta. Suhtautukaa siis muilla tavoilla yrittäviin varauksella!

Gladys 11.7.2007

Sellainen lisäys vielä edelliseen, että toki aloittajan tarjoama järjestely voi olla ihan hyvä sellaiselle henkilölle, joka ei ole rakentamassa uraa muotimallina. Itse kommentoin sattuneesta syystä juuri niiden näkökulmasta, joilla on edellytyksiä ja jotka toivoisivat saavansa mallina toimimisesta jonkinlaisen kannattavahkon ammatin (tai edes kakkosammatin!) itselleen. Siis jos on mallitouhujen suhteen tosissaan, niin ehdottomasti toimistoon ja vain toimiston järjestämiin kuvauksiin! Jos taas muuten vaan tykkää poseerata ja saada itsestään kuvia muistoksi, niin miksei voisi tukea uraansa aloittelevaa kuvaajaa harrastustoimintana (silloinkin toki kannattaa olla tarkkana siitä, millaisen tyypin kuvattavaksi lähtee).

EX malli 21.9.2007

Ilmeisesti olet vielä noviisi alalla.

Juha Tuomi 11.6.2008

Hei,

tähän aiheeseen päivitystä. Työnäytteitä voi käydä katsomassa alla olevasta linkistä.

http://www.mallit.fi/kuvaaja.php?id=1190751352&ret=YTozOntzOjQ6ImNhdHQiO047czo4OiJrYXVwdW5raSI7TjtzOjU6ImxhYW5pIjtOO30=

Osallistu keskusteluun

Kirjoita alla olevat kirjaimet kenttään