Ilmiöt

Visuaalisen ilmeen tekijä

Sara Bengts jäi Lontoossa koukkuun muodin visuaaliseen maailmaan ja perusti Helsinkiin muodin graafisen suunnittelun toimiston, Perfect Whiten.

Teksti Heini Lehtinen / Kuvat Perfect White

Graafisen suunnittelun toimisto Perfect Whiten neuvotteluhuone on hohkaavan valkoinen, seinillä riippuu modernia taidetta. Tila on kuin toimiston nimi, Perfect White – täydellisen valkoinen.

Samalla ajatuksella myös Perfect Whiten perustaja, graafinen suunnittelija Sara Bengts käy käsiksi uuteen projektiin. ”Nimi kuvaa sitä, että lähdemme aina puhtaalta pöydältä liikkeelle”, hän selittää.

Perfect White on helsinkiläinen, heinäkuussa 2007 perustettu muotialan graafinen toimisto. Toimisto pyrkii toimimaan kotimaisten muotialan yritysten kanssa, mutta sillä on kuitenkin jo asiakkaita muun muassa Iso-Britanniassa, kiitos Sara Bengtsin Lontoon-vuosien.

”Varsinkin muodissa on tärkeää, että on olemassa graafisen suunnittelun toimisto, joka jo tuntee muotimaailman – muotialalla suuntaukset vaihtuvat nopeasti, tempo on kova ja aikataulut kireät”, Bengts perustelee muotiin erikoistuneen toimiston perustamista.

”Pyrin siihen, ettei minulla ole selkeästi omaa tyyliä, vaan että etsin asiakkaalle sopivan tyylin, joka sopii juuri kulloinkin työn alla olevaan projektiin.”

Muoti vei mukanaan

Sara Bengts aloitti graafisen suunnittelun opiskelun Suomessa, mutta muutti nopeasti Milanoon jatkamaan opintoja. Opintojen ja Milanossa työskentelyn jälkeen koitti paluu Suomeen – puolen vuoden visiitti venyi neljäksi vuodeksi, kun hän jäi Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafisen suunnittelun taiteen maisteriksi. Samalla hän työskenteli pienessä graafisen suunnittelun toimistossa Helsingissä.

”En ole vielä valmistunut Taikista, sillä lähdin Lontooseen ennen sitä. Vain lopputyö on kesken, ehkä teen sen tänä syksynä loppuun”, 30-vuotias Bengts toteaa.

Milanon-opiskeluaikanaan Sara Bengts työskenteli muun muassa kellovalmistaja Swatchille. ”Swatch oli superhauska paikka olla töissä”, Bengts kuvailee. ”Jengi oli todella kansainvälistä ja uusia ihmisiä tuli ympäri maailmaa. Suunnittelin ensin kelloja, sitten siirryin viestintäpuolelle, jossa tein nettisivuja, katalogeja, mainoksia ja paljon muuta. Suunnittelijoilla oli kuuden kuukauden sopimus, mutta monet jäivät vuodeksi, sillä työkavereista kasvoi ikään kuin perhe. Minä jäin lopulta kahdeksi vuodeksi.”

”Lontoossa työskentelin House&Holme -mainostoimistolle, joka tekee suuria muotialan kampanjoita. Oli hienoa ja kiinnostavaa päästä työskentelemään huippukuvien, valokuvaajien ja osaajien kanssa”, Bengts jatkaa. Lontoon-vuosien asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Mulberry, Comme des Garçons, Lanvin, Topshop ja Zac Posen.

”Kun olin työhaastattelussa House&Holmella, toimiston omistaja Ronnie Cooke Newhouse sanoi, että jos kerran päädyn tekemään muotia, niin teen aina muotia.” Cooke Newhouse taisi olla oikeassa; kun pieni perheenlisä alkoi ilmoittaa tulostaan Lontoossa, kävi ilmi, että rauhallinen äitiysloma Lontoossa ei onnistuisi. Sara Bengts palasi Suomeen vuosi sitten – ja perusti muotialan graafisen suunnittelun toimiston Helsinkiin.

Tapaamisten kautta toivottuun tulokseen

”Muotialalla käydään paljon neuvotteluita graafisen ilmeen puitteissa – ehkä vielä enemmän kuin muilla aloilla, sillä yrityksessä on jo toinen suunnittelija mukana ja hänellä on usein vahva visio siitä, mitä visuaalisen ilmeen täytyy olla. Usein alkuperäinen ajatus myös muuttuu paljon, jos asiakkaan budjetti ei riitäkään idean toteuttamiseen.”

”House&Holmella oli vain kolme graafista suunnittelijaa ja tein heti työni alettua uudet pakkaukset [ranskalaiselle muotitalolle] Lanvinille. Olin tehnyt sentyyppisiä pakkauksia paljon Suomessa ja tiesin hyvin, mitä olin tekemässä. Lanvin -projekti oli myös haastavin, koska olin uusi toimistossa. Suunnittelu oli pitkä prosessi ja kädenvääntö – ensin tilattiin Japanista sinistä paperia, mutta siihen ei lopulta ollutkaan varaa ja piti etsiä sama väri jostain halvemmalla”, Sara Bengts muistelee.

”Homma on kansainvälisillä markkinoilla aika pitkälti samanlaista kuin Suomessa, jossa sanotaan, ettei rahaa juuri haluta käyttää. Esimerkiksi Comme des Garçonsin suoramarkkinointiin ei saanut käyttää yhtään rahaa, joten piti käyttää sitäkin enemmän luovuutta.”

Lanvinin lemmikinsiniset pakkaukset ovat keränneet ihastuksen huokauksia useissa kansainvälisissä lehdissä ja tietenkin myös Lanvinin liikkeissä. Suomessa Sara Bengtsin työnjälkeä on nähty muun muassa kaksi vuotta sitten Taideteollisen korkeakoulun Kaleidoskooppi-näytöksen ja muotialan talk show -tapahtuma Fashion Talksin graafisessa ilmeessä.

Myös lokakuun puolivälissä julkaistava, elokuussa 2007 toimintansa aloittaneen uuden muotialojen liiton, Tekstiili- ja muotialat TMA:n, visuaalinen ilme on Perfect Whiten käsialaa.

In English | 28. syyskuuta 2007, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (1)

Osta tästä

Kommentit

4 kommenttia.

eres5.10.2007

mahtavaa että tälläinen toimisto tulee suomeen!!
tätä todella tarvitaan sillä , kotimaisten merkkien visuaaliset ilmeet todella tarvitsevat päivitystä.
kaikkien merkkien nettisivut ovat todella huonoja.
esim marimekko, nanso, luhta, rils, turotailor tarvistesvat pikaisesti uudet. (jos haluavat parantua)

toivottavasti suuria muutoksia tulee tapahtumaan!!

Stockholmist5.10.2007

Eres ja muut!...Senpä takia suomalaisten merkkien ilme näyttää huonolta, koska siihen ei laiteta rahaa tai sitten vain minimäärä...kokemusta on!

Toisaalta olette varmaan nähneet spektaakkelimaisen Luhta 100v-mainoksen ja Marimekon "soutajametsälaistytöt kaupunkimetsässä" suomalaisella kansanlaululla höystettynä. Niihin on laitettu rahaa, mutta jälki kuitenkin mielestäni epätrendikäs (lue vähän ideaton ja vanha, tulee joku 80-luvun kaljamainos mieleen) ja se Luhdan spektaakkeli on kuin amerikkalisen saippuasarjan aloitus, vain B-näyttelijöiden nimitekstit uupuu.

Eli pointtini on ettei liikaa luisuisi sivuraiteille topicista, että tajutkaa nyt hyvät suomalaiset firmat käyttää hyväksenne tällaista Valkoista mahdollisuutta!!!!

leeli5.10.2007

Todella käyttäkää tätä mahdollisuutta suomalaiset yritykset!

Tavallisilla mainostoimistoilla on harvoin ammattitaitoa tuottaa laadukasta+ kansainvälistä muoti mainontaa.

Kommentoi
Kaikki kommentit (4)