kaunis ajatus, mutta miksi pitaa heti ottaa kohderyhmaksi hipit kun massalle tulisi suunnata. nimikin jo siita kertoo.
Sneja16.11.2007
Hienoa kuitenkin, että täytetään markkinarakoa Suomessa! Verkkokauppa ei mielestäni ole yhtään hippimäinen, vaikka nimi hiukan sinnepäin suuntaakin... Kävin katsomassa noiden merkkien sivuilla ja ainakin Pranan urheiluvaatteet ovat aivan länsimaisen näköisiä ja oloisia, eivät hippikamaa.
Toivottavasti kamoja saadaan jossain vaiheessa myös perinteiseen jakeluun, ns. jokamiehelle ja -naiselle on tärkeää päästä hypistelemään ja kokeilemaan vaatetta ennen ostamista. Konkreettisessa liikkeessä myös tuote tulee konkreettisemmaksi ja kuluttaja saattaa ostaa eettisesti valmistetun tuotteen siksi, että se näyttää ja tuntuu hyvältä, ei vain eettisen ideologian takia.
Karma223.11.2007
Niin, toisaalta.. Verkosta kun tilaa, säästää ympäristöä ja rahaa jo siinä, ettei tarvi matkata kauppoihin autolla tms. Säästää aikaa, voi sovittaa vaatteita rauhassa kotona ja lisäksi verrata värejä ja malleja jo kaapeista löytyviin asuihin -ei tule niin hasardeja/epäsopivia ostoksia. Ja verkkokaupassa on nykyisin paremmat vaihto- ja palautusehdot kuin joissakin niitä karsineissa liikkeissä.. Eli joitakin hyviäkin pointteja vrt. "tavalliset" liikkeet. Hyvännäköisiä vaatteita tuolla Karmashopissa, kivat sivut ja todella paljon tietoa tuotteista ja niiden taustoista yms! Eikä oo hippiä nähnytkään..
3 kommenttia.
karma15.11.2007