Ilmiöt

Hyvällä omallatunnolla

Eettinen, ekologinen, länsimaiseen makuun valmistettu – Karma Wear täyttää aukon Suomen eettisten vaatteiden markkinoilla.

Teksti Heini Lehtinen / Kuvat Karma Wear ja valmistajat

Oletko joskus miettinyt, että voisit ostaa ekologisesti ja eettisesti tuotettuja vaatteita, mikäli löytyisi näillä kriteereillä länsimaiseen tyyliin valmistettuja vaatteita? Et ole ainut. Suuri osa Suomessa esimerkiksi maailmankaupoissa myytävistä eettisesti tuotetuista vaatteista on ollut kauhtanoita ja ylisuuria t-paitoja tai huiveja.

Suomen ulkopuolella tilanne on ollut toisenlainen jo useita vuosia. Esimerkiksi tanskalainen Noir ja brittiläinen People Tree tuottavat länsimaisen tyylin kriteerit täyttäviä eettisiä vaatteita aina suurille näytöslavoille asti. Myös yhä useammat halvat ketjuliikkeet, kuten Zara ja H&M, ovat ottaneet valikoimiinsa luomupuuvillasta valmistettuja tuotesarjoja.

Länsimaiseen makuun suunniteltuja, ekologisesti ja eettisesti valmistettuja vaatteita on nyt entistä helpompi saada myös Suomesta, sillä oululainen, keväällä 2007 perustettu Karma Wear tuo maahan kolmea eettistä merkkiä; People Treetä, intialaista Anokhia ja yhdysvaltalaisia Pranaa.

Ammattimaisuutta alalle


Karma Wearin toimitusjohtaja ja toinen omistaja, 28-vuotias Heidi Heikkinen, lähti vapaaehtoistyöhön heti lukion jälkeen – ensin katulapsityöhön Etelä-Afrikkaan ja myöhemmin Nepaliin. Maailmankauppojen ja Reilun kaupan vapaaehtoisena hän kiersi Intiaa haastattelemassa työläisiä työolosuhteista ja palkoista.

Samalla Heikkinen suoritti kaksi maisterintutkintoa. Ensin hän opiskeli kasvatustieteiden maisteriksi ja myöhemmin yhteiskuntatieteiden maisteriksi.

Eettiseen toimintaan ja ympäristöasioihin niin vapaaehtoistyössä kuin yliopistollakin perehtynyt Heikkinen turhautui siihen, ettei vapaaehtoistyössä pääse toimimaan niin itsenäisesti ja paljon kuin olisi halunnut.

”Kun henkilökunta on vapaaehtoista, he eivät usein ole ammattilaisia ja tiedot tuotteista ja toiminnasta ovat helposti puutteellisia”, hän toteaa. ” Mietin tuolloin, kuinka paljon enemmän voisikaan saada aikaan, jos vapaaehtoisuuden sijaan kehitysmaa- ja ympäristöasioita voisi edistää työkseen. Tällekin alalle tarvitaan ammattimaisuutta.”

Henkilökohtaiset suhteet tuottajiin


Suomesta löytyy jo laaja valikoima eettisesti tuotettuja sisustustuotteita ja elintarvikkeita, joten Heikkinen ja hänen tradenomiksi kouluttautunut avomiehensä Antti Kahilakoski päättivät keskittää voimansa eettisesti ja ekologisesti tuotettuihin vaatteisiin, joita ei vielä juuri Suomesta ole saanut.

”Vaatteet ovat jokapäiväisiä kulutustuotteita, joita ihmiset tarvitsevat. Eettisyyden ja ekologisuuden näkökulmasta ala on myös yksi maailman ongelmallisimmista”, hän toteaa.

Karma Wearin merkit ovat tulleet vastaan matkan varrella – urheiluvaatteita valmistava Prana oman kiipeilyharrastuksen kautta, People Tree on jo maailmalla tunnettu yritys ja Anokhi löytyi omien Intian-matkojen seurauksena. Anokhi löytyy myös Intian turistioppaista eettisenä vaihtoehtona.

”Anokhi sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Jaipurin kaupungista. Tehdas sijaitsee vanhalla luomutilalla, jossa vieläkin viljellään luomuelintarvikkeita”, tehtaalla vieraillut Heikkinen kertoo.

”Suunnittelu, kaavoitus, leikkaus ja ompelu tehdään kaikki siellä, ja jokaiselle toiminnolle on oma rakennuksensa. Työtilat ovat isot ja valoisat ja käytössä on kunnon laitteet. Yleensä pienissä paikoissa käytetään polkuompelukoneita, mutta Anokhilla on käytössään modernit ompelukoneet.”

”Suurin osa noin 300 työntekijästä on ollut Anokhilla yli kymmenen vuotta, ja heistä todella myös halutaan pitää kiinni. Heille tarjotaan työn lisäksi koulutusta ja työssä kehittymistä. Samassa yhteydessä sijaitsee myös päiväkoti, johon äidit voivat jättää lapsensa työpäivän ajaksi.”

Eettisyyttä läpi koko toiminnan

Kaikkien Karma Wearin merkkien tuotanto ja materiaalit toteutetaan mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti energiankäytöstä tehtailla syntyvien jätteiden ja hukkamateriaalien kierrätykseen saakka.

Myös Karma Wear toimii samojen periaatteiden mukaisesti. Yrityksen toiminnassa kierrätetään kaikki mahdollinen yritystoiminnasta aiheutuva jäte, käytetään tuulivoimaa ja minimoidaan pakkausmateriaalien käyttö. Tuotteet tuodaan Suomeen lentokoneen sijaan laivarahdilla.

Heidi Heikkinen ja hänen avomiehensä käyvät henkilökohtaisesti Intiassa pari kertaa vuodessa. Näistä lentomatkoista aiheutuneet hiilidioksidipäästöt pyritään korvaamaan samoin, kuin valtiot korvaavat hiilidioksidipäästöjä Kioto-sopimuksen mukaisesti. Oman eettisen toiminnan lisäksi Karma Wear avustaa muun muassa Plan -kummilapsitoimintaa sekä intialaista Ladli -projektia, jonka kautta pyritään parantamaan slummilasten elinoloja.

Karma Wear myy tuotteitaan toistaiseksi vain verkkokaupan kautta, mutta suunnitelmissa on myös tukkumyynti ja mahdollisesti myös omia liikkeitä. ”Saamme tilauksia aivan ympäri Suomea, joten olisi hankala päättää, minne liike laitetaan pystyyn”, Heidi Heikkinen tosin naurahtaa.

Intialainen Anokhi mahdollistaisi myös oman malliston suunnittelun. Oma mallisto on ajatuksissa, mutta ei vielä ajankohtainen.



Linkit:

Karma Wear + Karma Wear Shop
Anokhi
People Tree
Prana

Keskustele:
Vaatetusalan ja materiaalien ekologisuus

Lue myös:

Kuluttaja.fi / Kuluttaja 6/2007: Eettinen pikamuoti – Lähes mahdoton yhtälö

In English | 13. marraskuuta 2007, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (6)

Osta tästä

Kommentit

3 kommenttia.

karma15.11.2007

kaunis ajatus, mutta miksi pitaa heti ottaa kohderyhmaksi hipit kun massalle tulisi suunnata. nimikin jo siita kertoo.

Sneja16.11.2007

Hienoa kuitenkin, että täytetään markkinarakoa Suomessa! Verkkokauppa ei mielestäni ole yhtään hippimäinen, vaikka nimi hiukan sinnepäin suuntaakin... Kävin katsomassa noiden merkkien sivuilla ja ainakin Pranan urheiluvaatteet ovat aivan länsimaisen näköisiä ja oloisia, eivät hippikamaa.

Toivottavasti kamoja saadaan jossain vaiheessa myös perinteiseen jakeluun, ns. jokamiehelle ja -naiselle on tärkeää päästä hypistelemään ja kokeilemaan vaatetta ennen ostamista. Konkreettisessa liikkeessä myös tuote tulee konkreettisemmaksi ja kuluttaja saattaa ostaa eettisesti valmistetun tuotteen siksi, että se näyttää ja tuntuu hyvältä, ei vain eettisen ideologian takia.

Karma223.11.2007

Niin, toisaalta.. Verkosta kun tilaa, säästää ympäristöä ja rahaa jo siinä, ettei tarvi matkata kauppoihin autolla tms. Säästää aikaa, voi sovittaa vaatteita rauhassa kotona ja lisäksi verrata värejä ja malleja jo kaapeista löytyviin asuihin -ei tule niin hasardeja/epäsopivia ostoksia. Ja verkkokaupassa on nykyisin paremmat vaihto- ja palautusehdot kuin joissakin niitä karsineissa liikkeissä.. Eli joitakin hyviäkin pointteja vrt. "tavalliset" liikkeet. Hyvännäköisiä vaatteita tuolla Karmashopissa, kivat sivut ja todella paljon tietoa tuotteista ja niiden taustoista yms! Eikä oo hippiä nähnytkään..

Kommentoi
Kaikki kommentit (3)