![]() | Miehen tekijäMiestenvaatteiden suunnittelu ja teollinen vaatesuunnittelu mielletään usein tylsiksi. Turo Tailorin suunnittelija Anssi Tuupainen kumoaa molemmat luulot. Teksti Heini Lehtinen |
Jos puku tekee miehen, niin vaatesuunnittelija Anssi Tuupaisella on iso rooli miehen luomisessa. Turo Tailorin suunnittelijana Tuupainen suunnittelee Turo Tailorin nuoremmalle ja trendikkäälle kohderyhmälle suunnatut puku- ja takkimallistot, valitsee mallien kankaat, määrittelee mallistokoot, laatu- ja hintatasot, esittelee mallistot myyntihenkilökunnalle neljä kertaa vuodessa, valitsee tuotteita näytöksiin ja kuvauksiin ja on vahvasti mukana Turo Tailorin trendikään pukumalliston, Turo Red Labelin, mallistokuvauksissa. Ja tekee sataa muuta työtehtävää.
Suomalainen vaatetusala on muuttunut huimasti siitä, kun vaatesuunnittelija Anssi Tuupainen aloitti työnsä vaatetusteollisuuden palveluksessa. Aikaa aloittamisesta ei ole kulunut kuin 14 vuotta, mutta siinä ajassa suunnittelijan työ on muuttunut pelkästä suunnittelusta moniin muihinkin työtehtäviin. Henkilökuntaa on vähemmän ja tehokkuusvaatimukset korkeammat kuin 1990-luvun alkupuolella. Myös vaatetusteollisuudessa toimivia yrityksiä on huomattavasti vähemmän.
Pestejä arvostetuissa, jo edesmenneissä yrityksissä
Suuri yleisö ehkä muistaa 39-vuotiaan Anssi Tuupaisen viime tammikuisesta Kultainen Vaatepuu -palkinnosta, joka annettiin hänen suunnittelemalleen ja konseptoimalleen Turo Red Label -mallistolle. Vaatetusteollisuudessa hän on ollut tuttu nimi jo pitkään.
Helsingissä syntynyt ja Lappeenrannassa kasvanut Tuupainen opiskeli vaatesuunnittelijaksi Lahden muotoiluinstituutissa 1990-luvun vaihteessa. Vaatesuunnittelijan uravalinta ei ollut selkeä, vaan kotoaan 15-vuotiaana taidelukioon lähtenyt Tuupainen teki ensimmäiset vaatteensa vasta lukioikäisenä.
Nuori Tuupainen aloitti assistenttina Luhdalla jo opiskeluaikanaan 1990-luvun alussa ja työllistyi Luhdalle heti valmistuttuaan, keskellä pahinta lama-aikaa. ”Olin ihan etuoikeutettu, kun sain töitä”, hän toteaa. ”Luhta on iso firma myös eurooppalaisessa mittakaavassa ja kaikki uutuudet tulivat sinne ensin. Oli huiman hienoa tehdä koulun ohella oikeaa työtä – assarina ei ollut vastuuta, mutta näki kaiken teollisesta prosessista suuressa mittakaavassa.”
Luhdan jälkeen vuorossa olivat pestit jo edesmenneessä Ikiasu Oy:ssä Warrick -takkimalliston suunnittelijana, Lee Cooper -farkkujen suunnittelijana Masi Jeansilla ja takkisuunnittelijana Tiklaksella. Sitten työ vei PTA Groupille St. Jacques -malliston suunnittelijaksi ja PTA Groupin kaaduttua Turo Tailorille, joka osti St. Jacques -miestenvaatemalliston.
St. Jacques lopetettiin vuosi sitten ja tilalle tuli Turo Red Label. Tämän lisäksi hän suunnittelee myös Ruotsin markkinoille suunnattua trendikästä David Design -pukumallistoa. Uusin aluevaltaus on Oratop -takkimalliston trendikäs Ora-mallisto-osa, joka tulee markkinoille ensi syksynä.
”St. Jacques -pesti PTA:lla oli minulle unelmien täyttymys”, Tuupainen muistelee. ”PTA oli vahva, designer-lähtöinen talo, jolla oli kansainvälisten muotitalojen toimintatapa eli suunnittelija ainoastaan suunnittelee ja muusta vastaavat tuotepäälliköt ja muu henkilökunta. Muun muassa Ritva-Liisa Pohjalainen, Ritva Falla ja Esa Lukala suunnittelivat tuolloin PTA:lle.”
Vaativa miestenvaatteiden suunnittelu
Anssi Tuupainen lopetti viimeistenkin naistenmallistojen suunnittelun kuusi vuotta sitten ja keskittyi miestenvaatteisiin. Syytä hän ei tiedä tarkkaan itsekään.
”Jotenkin se oli itsestäänselvyys ja se tuntui luontevalta jo kouluaikana. Kolmannella vuosikurssilla meidän piti tehdä paljon naistenmallistoja ja koko vuosi meni ihan pieleen”, hän naurahtaa.
”Miestenvaatteiden suunnittelua pidetään helppona, mutta se on itse asiassa hyvinkin vaikeaa, koska kaikki on niin pienistä asioista ja yksityiskohdista kiinni. Koen rajoituksetkin haasteena, sillä niistä huolimatta jokaisessa mallistossa täytyy olla jotain kerrottavaa ja uutta. Myös tietty klassisuus on upeaa.”
”Miestenvaatteiden suunnittelu on enemmän teollista muotoilua, sillä tuotteeseen tehdään vain pieniä muutoksia, ei isoja hullutuksia. Kukaan ei sano, että teollinen muotoilu olisi tylsää”, Anssi Tuupainen toteaa.
Ura Suomessa, ahkeraa matkustelua ulkomailla
Turo Tailor sijaitsee Kuopiossa, mutta Anssi Tuupaisen tukikohta on jugendtalon kellarikoppien välissä sijaitseva kauniin skandinaavis-henkinen työhuone Helsingissä. Kiireaikaan Tuupainen viettää Kuopiossa 1-2 päivää viikossa, mutta toisinaan käyntiväli voi venyä 2-3 viikkoonkin.
”Aion ainakin toistaiseksi jatkaa miestenvaatteiden parissa Suomessa. Taidan myös olla jo liian vanha siirtymään vastaavaan työhön ulkomaille, sillä suunnittelijalta vaaditaan usein myös taustaa niin sanotuissa nimitaloissa”, hän toteaa.
”Viihdyn kuitenkin hirveän hyvin Suomessa ja Helsingissä. Matkustan paljon ja täältä pääsee kolmessa tunnissa mihin tahansa. Tällä hetkellä tykkään operoida täältä.”
Keskustele
Teollinen vaatesuunnitteluko tylsää?
In English | 12. joulukuuta 2007, fashionFINLAND.com
Katso kuvat (2)
Osta tästä
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut artikkelia.
