Henkilöt

Luksuksen prinsessa

Catharina Eden tekee luksusvaatteita ja on itse pahin kriitikkonsa.

Teksti Heini Lehtinen

Kansainvälisellä taustalla varustettu 24-vuotiaalla Catharina Edenillä on ollut onnea matkassaan muutoinkin kuin vain kauniin nimensä suhteen. Lahden Muotoiluinstituutista vaatesuunnittelijaksi valmistunut Eden lanseerasi Lontoossa kuluvan vuoden tammikuussa Catharina-nimisen ensimallistonsa. Aikaa valmistumisesta oli kulunut vajaa vuosi.

Onni yksin ei kuitenkaan ole riittänyt. Yritteliäisyys ja itseluottamus ovat vieneet Edenin työhön myös Alexander McQueenille ja Ben de Lisille, samoin pelätyn ja parjatun brittiläisen keltaisen lehdistön lippulaivoihin, The Sun- ja Mirror-lehtiin. Työkokemukset ovat valmentaneet oman malliston luotsaamiseen ja laajentaneet verkostoja.

”Alexander McQueenillä työskentely oli mielettömän opettavaista ja se avarsi näkemystäni siitä, millaista on olla töissä Lontoossa muodin parissa”, Eden kertoo. ”Tein töitä McQueenin luovassa laboratoriossa, jossa kehitetään erilaisia kokeellisia asioita suunnittelijan toivomusten mukaisesti.”

”McQueen saattaa esimerkiksi haluta lintuprintin. Nähtyään valmiin printin hän saattaa tulla takaisin ja sanoa, etteivät linnut ole tarpeeksi ilkeän näköisiä”, Eden naurahtaa. ”Sitten tipuista tehdään ilkeämmän näköisiä.”

”Työskentely McQueenilla sinänsä ei ollut niin hienoa kuin ajattelin. Ensimmäisenä päivänä sain tehtäväkseni viktoriaanisen jakun, johon piti tehdä kaavat ja kaksi protoa saman päivän aikana. Eikä minulla ollut siinä vaiheessa mitään tietoa kauluksen kaavoittamisesta. Jouduin jopa kysymään, miten langat laitetaan koneeseen. Tein työn vaaditussa ajassa, mutta olin aivan puhki”, Eden pudistaa päätään. ”Myöhemmin minulta kysyttiin, kuinka kauan meni ennen kuin itkin. Sanotaan, että jokainen itkee ensimmäisen päivän iltana.”

Luksusta itsenäiselle naiselle

Työskentely muotitaloissa, muotitoimittajan assistenttina tabloid-lehdistössä, suunnittelijana trendivaatteita muun muassa TopShopille valmistavassa yrityksessä ja luksusvaatteiden myyjänä Harrod’silla ovat selkeyttäneet Edenin käsitystä siitä, millainen on hänen oma kohderyhmänsä.

”Catharina-naisen tunnistaa, kun hän kävelee kadulla vastaan. Hän on itsenäinen nainen, joka välittää olemuksestaan ja arvostaa kauneudellisia näkökulmia ja laatua. Hän ei kuitenkaan ole välttämättä uranainen.”

Edenin kohderyhmää voi oikeastaan kuvailla samoilla adjektiiveilla kuin Catharina-mallistoakin: selkeälinjainen, korkealaatuinen, naisellinen, elegantti. Mallisto on laadusta johtuen korkeahintainen.

”Ajattelen suunnitellessani sitä, mitä kohderyhmäni haluaa, joten mallisto on siinä mielessä tehty kaupallisin perustein. Mallistossa yhdistyvät kaupallinen ja taiteellinen ajattelu.”

Syyskuun alussa PopFashion -tapahtumassa esitelty mallisto on Edenin ensimmäinen. Tulevaa kevät-kesämallistoa on jo myyty pikkuputiikkeihin Lontoossa.

Sydän ja mieli avoinna

Siro, mallimainen ja tyylikäs Catharina Eden syntyi 24 vuotta sitten yrittäjäperheeseen, englantilaisen isän ja suomenruotsalaisen äidin kuopukseksi. Koko elämänsä Suomessa asunut Eden suoritti lukioaikana kesäkurssin arvostetussa Central St. Martinsissa College of Art and Designissa Lontoossa. Yksi kurssin alueista oli muoti, joka oli Edenille todellinen ahaa-elämys. Oikea ala oli löytynyt ja Eden haki Lahden Muotoiluinstituuttiin opiskelemaan vaatesuunnittelua. Ovet opiskelemaan avautuivat ensimmäisellä hakukerralla.

Ajatus omasta yrityksestä syntyi ja kehittyi opiskeluaikana. Eden antaa täydet pisteet opettajille, jotka tukivat oman malliston perustamisessa.

”On vain pakko uskaltaa yrittää. Pelotteluja ei saa ottaa sydämeen”, hän sanoo ja puristaa vahvistukseksi nyrkin rintaansa. ”En voi sanoa, että pääsy esimerkiksi muotitaloihin työharjoitteluun olisi helppoa, koska se ei ole. Jos vain yrittää tarpeeksi kovasti, niin onnistuu. Oikeita pieniä naruja vedellen on mahdollista päästä sinne, minne haluaa.”

”Käväisin vanhassa koulussani Muotsikassa viime keväänä. Monet kyselivät McQueen -pestistäni. Yrittämistä ei pidä pelätä – jos ei kysy, niin ei saa. Jos ei yritä, niin ei onnistu. Toivoisin nuorille suunnittelijoille ja opiskelijoille enemmän uskallusta ja yritystä.”

”Ei maailma syö ja sieltä pääsee takaisin. Lontooseenkin lentää vain kolme tuntia – lentomatka on lyhyempi kuin automatka Tahkolle”, Eden summaa ajatuksiaan.

In English | 9. lokakuuta 2006, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (5)

Osta tästä

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut artikkelia.

Kommentoi