Henkilöt

Kulttimaineen mies

Daniel Palillo on trendikansan kuuma nimi ja puheenaiheeksi nousseen miestenvaatemalliston suunnittelija.

Teksti Heini Lehtinen

Daniel Palillon nimi nousee esiin yhteismuotinäytöksistä, lehdistä ja verkkomedioista. Harva silti tietää suunnittelijasta muuta kuin nimen, ellei ole vieraillut Palillon ja Tomi Heikkilän omistamassa edelläkävijämuodin liikkeessä Wunderissa Helsingin Viiskulmassa.

Juuri 26 vuotta täyttänyt Palillo odottaa nostalgisen vanhan oloisessa kahvilassa rennon näköisenä, tummat hiukset pystyssä ja oman malliston paita yllään. Kommentit ovat tiukassa, sillä Palillo ei koe olevansa asemassa, jossa hän voisi julkisesti nimetä suosikkisuunnittelijoitaan tai kertoa mielipiteitään. Tupakka palaa ketjussa. Palillon on itse vaikeaa määrittää indie-suosiotaan – tärkeintä on, että ihmiset käyttävät hänen suunnittelemiaan vaatteita.

Daniel Palillon isä on italialainen, mutta Palillo on asunut aina Suomessa. "Italialaisuus merkitsee kai lähinnä sitä, että juon aamuisin espressoa. Ei sen kummempaa", Palillo tokaisee.

Hän pitää tällä hetkellä välivuotta Taideteollisen korkeakoulun muotisuunnitteluopinnoista ja keskittyy oman liikkeen ja malliston pyörittämiseen. Palillon suunnittelijanuran alku ei ollut tavanomaisimpia, sillä hän kieltää piirtäneensä yhtään mitään ennen Taideteollisen korkeakoulun ennakkotehtäviä. Ovet eivät auenneet ensimmäisellä kerralla, vaan toisella. Väliin mahtui vuosi taideopintoja.

Uusi mallisto maailmalle

Palillon seuraava mallisto tulee ulos parin viikon päästä, mutta suunnittelija on vaitonainen malliston suhteen. "Tulevassa mallistossa on joitain printtejä, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Vaatteissa on kuitenkin printin olemus", Palillo paljastaa, muttei suostu erittelemään tarkemmin printin olemusta. "Mallisto on tosi pieni, minimallisto. Värimaailma on mustaa, harmaata ja vähän valkoista. Haluan vielä pitää yllätyksenä sen, mitä tulee", Palillo kohauttaa olkapäitään vaatimattoman oloisena ja pyytää katsomaan mallistoa liikkeeseen muutaman viikon päästä.

"Koetan aina tehdä kaupallisia vaatteita, joita voi käyttää. En henkilökohtaisesti halua tehdä vaatteita, joita ei voi käyttää julkisella paikalla. Vaate on jotain, mitä laittaa päälle ja mikä on mahdollisimman kivannäköistä", Palillo kertoo lähtökohdistaan.

"Aloin tehdä vaatteita, joita itse käyttäisin. Jos minä en käytä, niin kuka sitten?", hän heittää. "Tein aluksi vain miestenvaatteita, mutta tajusin tyttöjen ostavan niitä yhtä paljon kuin poikienkin", Palillo toteaa. "On myös tärkeää, että vaatteet ovat kohtuuhintaisia, ostettavan hintaisia."

Monet ovat käyttäneet Palillon tuotannosta sanaa tragikoominen. Palillo allekirjoittaa kuvauksen ja kertoo, että mallistot sisältävät joitain hauskoja elementtejä, mutta pääpainoltaan ne ovat surullisia. "Ilon ja surun yhdistäminen tekee mallistoon mielenkiintoisen vastapainon", suunnittelija toteaa.

Palillon ensimmäinen mallisto oli yhdessä tyttöystävän kanssa suunniteltu ja toteutettu Tytöt&Pojat. Sitä seurasi Palillo&Laine -mallisto, jossa Daniel Palillo vastasi miestenvaatteista ja Palillon tyttöystävä Laura Laine naistenvaatteista. Puolitoista vuotta sitten tyttöystävä päätti, ettei halua tehdä enää vaatteita ja Daniel Palillo jatkoi mallistoa omalla nimellään.

Omalla painollaan


Palillon mottona tuntuu olevan "omalla painollaan". Asiat tapahtuvat, kun niiden aika on tapahtua. Hän ei ole myynyt mallistoaan yhteenkään liikkeeseen, mutta sitä on myyty oman liikkeen lisäksi Helsinki10:ssä, Union Fivessa ja yhdessä liikkeessä Japanissa. Mallistoa on pyydetty myyntiin eikä myymisen vaivaa ole tarvinnut nähdä.

"En ole vähään aikaan tehnyt niin sanottua oikeaa, laajempaa mallistoa", Palillo sanoo. "Haluaisin päästä siihen rytmiin, että saisin tehtyä malliston puoli vuotta aikaisemmin [kuin se tulee myyntiin]. Yleisesti ottaen olen koettanut suhtautua alusta asti siten, että asiat sujuvat omalla painollaan."

"Koetan nyt kerätä aikaa virallisemman malliston tekemiseen. Seuraavan malliston tekemisestä on ja ei ole paineita – haluan, että mallisto tulee ulos ja Wunderiin, mutta haluan myös tehdä töitä suhteellisen rennosti ja olla ajattelematta liikaa. Kun on pakko, niin jaksan kyllä tehdä töitä vaikka kuinka pitkään."

Samalla periaatteella syntyi myös trendikansan vaelluskohteeksi muodostunut Wunder -liike kesällä 2006. "Soitin Tomille [lapsuudenystävä Tomi Heikkilä] ja päätimme puhelun aikana, että voisimme avata liikkeen. Ostimme myytävät mallistot sisään ennen kuin löysimme sopivan liiketilan", Palillo naurahtaa.

Wunderissa myydään Palillon oman malliston lisäksi muun muassa Marjan Pejoskin, Stephan Schneiderin ja Gaspard Yurkievitchin mallistoja. Liikkeessä on myös myyty K.I. Kinnusen ja tällä hetkellä Lontoossa Royal College of Fashionissa opiskelevan Heikki Salosen yksittäismallistoja. Kulttimerkkejä, kulttimaineeseen nousseiden suunnittelijoiden mallistoja ja joitain yksittäismallistoja, jotka sopivat liikkeen henkeen. Henki on rento – asiat eivät tapahdu pakottamalla, vaan silloin kun niiden aika on.

Kello on kohta kaksitoista. Palillo puhaltaa tupakansavua, naurahtaa ja lähtee avaamaan liikettä.

In English | 23. tammikuuta 2007, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (1)

Osta tästä

Kommentit

8 kommenttia.

elenoora7.2.2007

kivat hiukset...!?1...1,,,

humaani19.5.2007

hitto mikä pelle,yök

joo27.6.2007

daniel on kiva;)

Kommentoi
Kaikki kommentit (8)