Henkilöt

Karkkia jaloille

Kymmeneen maahan jalkineitaan myyvä jalkinesuunnittelija Minna Parikka haaveilee kokonaisesta omasta asustemallistosta.

Teksti Heini Lehtinen / Kuvat Riitta Supperi/Minna Parikka

Kultaa, kirsikkaa, keltaista, oranssia, hiekkaa, persikkaa, taivaansinistä, luumua, burgundia, magentaa… Jalkinesuunnittelija Minna Parikan jalkineet ovat kuin makeisia.

Niitä hänen asiakkaansakin kaipaavat – samoin huikentelevia, über-naisellisia korkoja. Kevään ja kesän 2008 mallisto sisältää korkeiden korkojen lisäksi matalia, käytännöllisiä jalkineita, mutta ne eivät ole suunnittelijan mukaan saaneet parasta mahdollista vastaanottoa sisäänostajilta. Minna Parikan jalkineiden käyttäjät haluavat näkyä ja näyttäytyä – heidän mielestään kengillä tarvitse olla mitään tekemistä käytännöllisyyden kanssa.

Laukkujen suunnittelun toistaiseksi lopettanut suunnittelija keskittyy mallistonsa jalkineisiin. Minna Parikan tulevasta vuodesta näyttää tulevan yhtä kiireinen kuin kahdesta edellisestäkin. Vuonna 2005 perustettu Minna Parikka -jalkinemallisto pitää 27-vuotiaan suunnittelijan tien päällä – Espanjassa, Milanossa, Las Vegasissa, Pariisissa…

Ylistys naisellisuudelle – pilke silmäkulmassa


Minna Parikan jalkinemallisto on naisellinen ja vintage-henkinen. Suunnittelija näyttää aivan samalta kuin hänen jalkineensa – ja päinvastoin.

”Olen ollut jo pitkään kiinnostunut 1930–1950 -lukujen naisellisuudesta, voimakkaista silueteista ja värien käytöstä.1930-luvun maskuliinisvaikutteiset, mutta aina naiselliset muodot, huumori, 1950-luvun tyttömäisyys ja hauskuus, luksuksen tuntu...”, suunnittelija luettelee.

”Naiset ovat aiemmin oikeasti nauttineet pukeutumisestaan ja naisellisuudestaan ihan eri tavalla kuin nykyään”, Parikka toteaa. ”Nykyään vaatteita saa niin helposti. Aiemmin kaikki teetettiin ja mietittiin tarkkaan, että kaikki asun osat menevät yhteen. Nykyään vaatetta tai jalkinetta ei haluta miettiä koko ajan, vaan tärkeämpää on toimia ja päästä eteenpäin.”

”Toisaalta naisella on nykypäivänä ihan eri tehtävä kuin 50 tai 70 vuotta sitten”, hän myöntää.

Tyylin evoluutio

Minna Parikka myöntää myös itse kokeilleensa aikoinaan kaikki kullekin vuodelle tyypilliset trendit, hiustyylit ja mallit. Tyylikokeilujen myötä tulevan jalkinesuunnittelijan oma tyyli vaihtui puolivuosittain. ”Nyt aikuisempana tyylini on rauhoittunut ja ehkä jämähtänyt nykyiseen. Omakin tyylini kuitenkin kehittyy koko ajan.”

Vaikutteistaan huolimatta Parikka myöntää pitävänsä myös nykysuunnittelijoista. Hänen suosikkilistansa kärjessä komeilevat Moschino ja Sonia Rykiel.

Parikka kieltää – jälleen vaikutteistaan huolimatta – olevansa fiftari. ”En ole koskaan pyörinyt fiftaripiireissä. Pidän siitä kulttuurista, mutta en ole kiinnostunut siihen liittyvästä musiikista ja muusta. Kulttuurin visuaalisuus on tosi kaunista.”

Uutuudenviehätys omaan mallistoon

Minna Parikka jakoi pitkään työhuoneen vaatesuunnittelija Tiia Vanhatapion ja asustesuunnittelija Kirsi Nisosen kanssa. Suunnittelijoita yhdistää sama visuaalinen maailma – pin-up -tytöt, burlesque ja vintage.

Oman rauhan tarve sai Parikan hankkimaan oman, pienen toimistotilan. ”Tarvitsen omaa tilaa ajattelemiseen, tilan, jossa näen vain omat juttuni ympärillä. Suunnittelijalla on aina oma visio ja kun useampi suunnittelija työskentelee samassa tilassa, niin saattaa käydä niinkin, että suunnittelijoiden merkit menevät tavallaan sekaisin.”

Omassa toimistossaan yksin työskentelevä suunnittelija on taas jatkuvasti omien visioidensa ja visuaalisten aiheidensa ympäröimänä. Alkaako oma mallisto tympiä joskus?

”Kun olen istunut neljä päivää putkeen messuilla ja tuijottanut omia kenkiäni, niin inhontunne saattaa hyvinkin nousta pintaan. Silloin mallisto vain täytyy laittaa hetkeksi pois silmistä, jotta sen voi taas löytää uudestaan”, Parikka kertoo. ”Siinä vaiheessa kun mallit tulevat kauppoihin, en ole enää pitkään aikaan tehnyt työtä niiden kanssa ja on helppoa löytää niistä taas uutuudenviehätys. Silloin on kiva alkaa itsekin käyttää omia jalkineita.”

Haaveissa kokonainen asustemallisto


Parikka keskittyy tällä hetkellä ainoastaan jalkineiden suunnitteluun. Laukut ovat jääneet kokonaan pois mallistosta. ”Ne olivat alun perinkin suunniteltu tukemaan malliston jalkineita. Monet laukkujen sisäänostajat kokivat laukkumalliston hankalaksi, sillä mallisto ei ollut ostajan kannalta kokonainen.”

Tällä hetkellä suunnittelija haluaa keskittyä siihen, että ”kenkäpuoli pyörisi täydellisesti”. Toistaiseksi yksin mallistonsa suunnittelun, tuotannon ohjauksen, markkinoinnin ja myynnin hoitavalla Parikalla on edessään monen monituista messu- ja myyntimatkaa. Tällä hetkellä Minna Parikan jalkineita myydään kymmenessä maassa.

”Tulevaisuudessa haluan kuitenkin laajentaa mallistoa asusteisiin: laukkuihin, lompakoihin, hanskoihin, sateenvarjoihin…”, Minna Parikka haaveilee. ”Suunnitelmissa on myös oma liike Helsinkiin – toivottavasti se tapahtuu jo tänä vuonna!”

In English | 21. tammikuuta 2008, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (3)

Osta tästä

Kommentit

4 kommenttia.

Ällön makeeta?21.1.2008

En tiedä teistä, mutta mä oon tainnut saada yliannostuksen parikoista. Kengät ovat kyllä ihania jne mutta jostain syystä ei makeaa mahan täydeltä on alkanut päteä

ohan se niinki21.1.2008

toistaa samaa kaavaa, ei oikein kehity/uusiudu..

Mina tykkaan21.1.2008

Ulkomailla asuvana suomalaisena, jolla on rajoitettu saatavuus suomalaisia lehtia yms, on kiva seurata tata Parikan juttua, mutta voin kylla hyvin kuvitella miten suomalainen media varmasti tukottaa hanen toitaan joka paikkaan.

Emilie Bjornbergikin kiinnostaa, mutta hanesta on vahan tietoa saatavilla. Ehka se onkin tietoinen valinta, juuri taman potentiaalisen vesittymisen pelossa.

Toisaalta samaa on sanottu Ivana Helsingistakin vuosia. Itsekin Ivanaan "kyllastyneena" sitten 2002, mutta eikohan tama Parikka, kuten Ivanakin, tule luomaan hienon pitkan uran.

Kommentoi
Kaikki kommentit (4)